'A mistake too great to hide'

Taitaa olla aika luopua huomis-mentaliteetista siitä yksinkertaisesta syystä että kurottelen tähtiin, tavoittelen jotain mikä on kurkotusteni ulottumattomissa. Tämän päivän saldo: aamupalalla hallinta kunnossa, lounaalla hallinta kunnossa, mutta iltapäivällä kontrolli petti pahemman kerran. Pullaa, keksiä, suklaata. Kiitoksena herkullinen kanapihvi riisineen löysi tiensä roskiin - ainoa hyvä asia on, että en harrasta märehtimistä, en ole koskaan oksentanut oman käden kautta. Liikuntaa reilun parin tunnin verran, mutta en ole riittävän optimistinen uskomaan että se mitenkään hyvittäisi syömiäni mättöjä. Puhumattakaan tämänpäiväisen ruokavalioni terveellisyydestä.

Se, mikä saa minut kerta toisensa jälkeen vajoamaan tilaan jossa käsi-suu-kontrolli pettää, on hyvin helposti tunnistettavissa. Vapaapäivät. Liikaa aikaa jäädä päänsä armoille. Siksipä tänään olenkin kärsinyt läskikriisistä, identiteettikriisistä, eksistentiaalikriisistä.. mitä vielä. Läskikriisiä nyt tuskin sen pidemmälle on tarvetta lähteä purkamaan. Identiteettikriisi syntyy siitä, että elän elämääni (liian) monessa sijainnissa. Kotielämä Suomessa, opiskeluelämä saarilla, kaverielämä-alias-parasystävä Aasiassa. Tuleminen kotiin ja töihin kesäksi on rahatilanteen kannalta ehdotonta - ja myönnettäköön sekin, että perhettä on ollut ilo nähdä jälleen -, mutta samat naamat, samat ympyrät, samat kaavat ja toimintamallit alkavat puolentoista viikon jälkeen ahdistaa. Olenhan jälleen siellä, missä muutama vuosi sitten elin syömishäiriöisen turvallisentuttua arkeani kiloja kiloja kiloja kevyempänä. Ja siksi jokin pääni sisällä saa minut tuntemaan suunnatonta häpeää itsestäni, luulen (tietäväni) jokaisen naureskelevan suurentunutta ulkomuotoani kohtaan.

Tänään tapahtui myös se, mikä on ollut tapahtumatta pitkän aikaa. Katsoin peiliin ja yhtäkkiä pääni löi täysin tyhjää. Kyseessä ei pelkästään ole ulkonäöllinen dilemma; noina hetkinä epäilen omaa olemassaoloani, minua, koko tätä ihmeellistä maailmaa. Peilistä tuijottaa jokin olento, organismi, kaksi silmää - jotain, mistä en ota selvää. Nuo hetket pelottavat minua. Onneksi ne eivät kestä pitkään, muutamia sekunteja, sillä aivoni lyö defenssimekanismit päälle nopeasti. Muistan nuorempana eläneeni nuissa hetkissä pidempäänkin, makasin yöllä sängyssä tuijottaen valoa portaikossa, kävelin säkkipimeässä talvisilla teillä.

Onneksi huomenna on tappopitkä päivä töissä eikä minulla tule olemaan aikaa ajatella.