Ihmeitä

Ensimmäistä kertaa huomattavan pitkiin aikoihin voin todeta, että on ihan hyvä olla. Elämä on edelleenkin tylsää - töitä, juoksentelua, tv:n ja läppärin näytön tuijotusta -, mutta kokemuksen tuomalla varmuudella voin todeta seuraavan. Nimittäin sen, että tylsyyskin on nautittavaa, jos vain ravintopuoli pysyy lapasessa. Tai no, rehellisyyden nimissä: jos voin jollain tasolla tuntea olevani kontrollissa syömisteni suhteen. Kulunut viikko on todellakin kulunut edellisiä uskomattoman paljon paremmin. Syynä moiseen lienevät iltavuorot; aamupala, lenkki, jotain pientä ennen töihin lähtemistä, töissä jotain pientä ja illalla jotain pientä. Ei iltapäiväahmintoja, ei järjettömiä aamuahmintoja koska on suunnattava juoksemaan ja se ei onnistu turvotuksen kanssa.

Turvotuksen katoamisen huomaaminen on varsin huojentava tunne. Tässä maatessani sängyllä selälläni minulle ei virnistelekään jumppapallon kokoinen vatsakumpu. Toki en edelleenkään voi kuljettaa kättäni pitkin alenevaa uomaa, mutta mutta.. Ei se ainakaan ole sokerirasvamössöturpeessa. Myönnettäköön, että täysin herkuton en ole ollut (voinko koskaan tulla olemaankaan, en todellakaan); eilen autokoulun kakkosvaiheen suorittamisen jälkeen kävin kaupungilla karkkikaupassa ja sieltä lähti mukaan pussillinen jogurttibanaaneja ja jonkin sortin suklaita ja sain tuhottua koko pussin ajellessani takaisin kotiin. Kyseessä ei kuitenkaan ollut hävyttömän suuri pussi - hintaa koko komeudella ei ollut kuin parisen euroa -, ja sain skarpattua sen verran että söin kotona kunnon ruoan, vedin illalla pitkän juoksulenkin ja suht terveellisen iltapalan. Karkkipussi ei siis johtanut ahmimisputkeen, mikä olisi ollut edessä vielä jokin aika sitten. Toki nautiskelin tapani mukaan tänä iltanakin hieman mässyä, mutta pääpointti on se, että en tunne menettäneeni kontrollia. Ei keksiäpullaasuklaatajäätelöämitävaan, vaan ennalta harkittua ja hallittavissa olevaa syömistä.

Kuinkahan kauan tätä jatkuu, milloin petän itseni ja palaan takaisin itseinhon ja -ruoskinnan tutun turvalliseen huomaan. Toivottavasti en pitkiin pitkiin pitkiin aikoihin. Ei ole aikoihin ollut näin optimistinen olo. En kuitenkaan aio antaa sen hämätä.