Menkkani alkoivat toista kertaa tänä kesänä. Itsestään, mitään sen kummempia ilmoittelematta. Tiedän, tällaistahan elämän kuuluukin olla, mutta silti en ole tottunut näkemään punaista väriä alushousuissani, vaihtamaan siteitä, olemaan normaali nainen. Sanokoot muut mitä vaan, kuukautisten mukana aivoissani jäytää ääni olet läski paska katso nyt kehosi erittää verta - tiedän, että näin sen tuleekin olla ja että kuukautisettomuus on terveydelle haitallista plaaplaaplaa, mutta jollain sairaalla tasolla juuri tuon naistenvaivan puuttuminen osoitti, ettei kaikki minussa ole kohdallaan. Minussa oli vielä syömishäiriön ripe. Edellisen lauseen näkeminen kirjoitettuna saa minut puolittain nauramaan omalle tyhmyydelleni, mutta minkäs sitä ajatuskulullesi teet.
Kuukautisveri saa oloni tuntemaan likaiseksi, liian aikuiseksi, liian peruuttamattoman runsaaksi reheväksi kuvottavaksi etovaksi. Kuinka joskus syvällä sairaan mieleni perukoilla nautinkaan siitä, että pystyin pitämään kehoni hallinnassa, kuinka sen hormonitasapaino oli niin sekaisin, että kuukautiseni vain ottivat parin-kolmen vuoden aikalisän. Kuinka hormonihoidotkaan eivät auttaneet.
Illan vessakäynnin yhteydessä paljastunutta yllätystä lukuun ottamatta kulunut päivä oli varsin mukiinmenevä. ..meinaten paljoa liikuntaa ja mitä luultavimmin miinuskaloreita. Tällä hetkellä nälkä jäytää sisuksiani, mutta aion nukkua sen pois. Muistan hyvin, kuinka tunsin näin lukemattomina öinä vuosia sitten.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment