Jotenkin on yhtäkkiä ihan hurjan seesteinen olo, vaikkei tämänpäiväinen käyttäytymiseni (syömis- sellainen lähinnä, ylläripylläri) sitä oikein oikeutakaan. Uskon tienneeni jo ennen kuin silmäni aukaisin että tästä nimenomaisesta lauantaista tulisi yksi lauantai lisää niiden muiden joukkoon, jolloin olen epäonnistunut. Kadottanut kontrollin, lappanut ruokaa nassuun niin kauan että se alkaa maistua paskalta, niin kauan ettei enää oikeastaan enää edes tee mieli, niin kauan kuin sitä riittää.
Sain paketin kotoa: Maraboun appelsiinikrokanttisuklaata ja Pirkan valkosuklaakeksejä (mukana oli myös ruisleipää, purkkaa ja Läkeroleja; jostain kumman syystä nuo kuitenkin odottavat vielä syöjäänsä - samaa ei voi sanoa ensinmainituista). Sama kaava toistui viime vuonna, täysin identtisenä. Olen onneni kukkuloilla saadessani Suomi-maistiaisia, mutta ilta päättyy katastrofiin. Mainittakoon vielä, että pidimme kämppisteni kanssa tänään lettuillallisen, joka piti sisällään Nutellaa, mansikka-mangohilloa sekä pursotettavaa kermavaahtoa. Arvailla saa, kenellä on tällä hetkellä porsas-olo. -.-
Pientä toivoa tilanteeseen tuo se, että tätä ei ole tapahtunut missään nimessä samassa mittakaavassa mitä viime vuonna; viikolla (lukuun ottamatta illan herkkuhetkiä, jotka nekin ovat pysyneet jollain tavalla järjellisissä mittasuhteissa) kykenen pysyttelemään strictissä aamiainen-lounas-illallinen-illanherkut-kaavassa. Tänään sen sijaan päivä alkoi aamiaisella (ja koska on lauantai niin keksithän ovat sallittuja), sen jälkeen antauduin pienille maistiaisille yllämainituista vihaan/rakastan-herkuista, iltapäivällä vähän lisää, illalliseksi lettuja, illalla sitten loput herkuista ja vähän päälle. En siis ole syönyt varsinaista lämmintä ruokaa, saatika mitään muutakaan substantialia. Lauantait vaan ovat hankalia.
Valehtelisin, jos sanoisin liikuntapuolen olevan täysin lapasessa. Urheilukännit ovat vain jotain, mistä en suostu luopumaan - olkoonkin, että pieni sivuseuraus saattaa olla illan heikko hetki, jolloin selittelen vielä paria keksiä tunnin juoksulla ja 800 poltetulla kalorilla. Se hetki, kun saavutat juoksijan highin; se tunne, kun jalat liikkuvat ja tuntuu ettei enää jaksa mutta silti jatkaa vaan; se tunne, se on sanoinkuvailemattoman tärkeä.
Ulkona tuulee niin että ikkunanpielet vinkuvat, huoneeni on pimeä lukuunottamatta näytön hohdetta ja pientä katuvalon heijastusta, kaiuttimissa soi Frayn Heartless. Miten voi olla näin hyvä olo niin epäonnistuneen päivän jälkeen?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment