Hiljaiseloa on viime aikoina piisannut; suurin syy moiseen piilee siina, ettei minulla viela ole nettia kaytettavissa kampilla. Elama on muuttunut roimasti - olen kirjoitellut pari merkintaa, jotka ovat tallessa koneellani ja luultavasti tulen ne paivana kauniina julkaisemaan - mutta summa summarum: paasin kokemaan kauan kaivattua ihmiskontaktia, ja nyt on kova ikava Taiwanin suuntaan. Helpotusta on tulossa puolen vuoden paasta, mikali luojat suovat; teemme yhteisen matkan Thaimaahan silloin kun minulla on kevatloma.
Muutenkin elama hymyilee - uskon, etta tuolla suhdepuolella on ollut suurin vaikutus koko olotilani muuttumiseen -, Edinburgh on entisensa, asuntoni kamppiksineen on aivan unelma. Ruoka- ja liikuntapuolellekin kuuluu pelottavan ja epailyttavan hyvaa; bingea en oikein paase harrastamaan (tosin pakko myontaa etta vanhat tavat ovat viimeisen kuukauden aikana nostaneet paataan muutaman kerran, mutta ei seitseman kertaa viikossa mita tapahtui viela parisen kuukautta sitten), syomme kolmistaan illallisen paivittain. Olen niin onnellinen tapahtuneesta muutoksesta, en missaan nimessa tahdo palata takaisin vuodentakaiseen lahestulkoon 24/7 itseinhoon.
Terveempien elamantapojen seurauksena kehoni on pienentynyt. Saan siita hurjan suurta kiellettya mielihyvaa, ja aion jatkaa samalla linjalla. Ehka siis petan itseani sanomalla olevani talla hetkella onneni kukkuloilla, ehka syvalla sisimmassani olen taapertamassa muutaman vuoden takaiseen oravanpyoraan. Tiedan kuitenkin, ettei niin ole. Tahdon uskoa, ettei niin ole. Luulen, ettei niin ole. Pidan elamastani nain, toki tahtoisin olla viisi-kymmenen kiloa hoikempi, ja ehka olen ottanut muutamia askeleita siihen suuntaan, mutta mita pahaa siina on jos mentaalipuolella olen onnellinen?
No comments:
Post a Comment